Toukokuun 29. päivänä 1660, 30-vuotispäivänään, Kaarle II saapui Lontooseen ja sai riemukkaan vastaanoton.

Tämä oli ratkaiseva hetki paitsi Kaarlelle henkilökohtaisesti myös kansakunnalle, joka halusi nähdä palautetun monarkian ja rauhanomaisen siirtymän vuosien tasavaltalaiskokeilun jälkeen.

Syrjäytetyn ja teloitetun kuningas Kaarle I:n poika, nuori Kaarle II syntyi toukokuussa 1630 ja oli vasta kaksitoistavuotias sisällissodan syttyessä. Hän kasvoi yhteiskunnallisesti niin epävakaassa ilmapiirissä, että hänet nimitettiin neljätoistavuotiaana Länsi-Englannin ylipäälliköksi.

Charles, Walesin prinssi

Kuninkaallisten harmiksi konflikti johti parlamentin voittoon, mikä pakotti Kaarlen maanpakoon Alankomaihin, jossa hän sai kuulla isänsä kuolemasta teloittajien käsissä.

Isänsä kuoltua vuonna 1649 Kaarle teki seuraavana vuonna sopimuksen skottien kanssa ja johti armeijan Englantiin. Valitettavasti Cromwellin joukot torjuivat hänen yrityksensä Worcesterin taistelussa, mikä pakotti nuoren kuninkaallisen maanpakoon, kun Englantiin julistettiin tasavalta, joka syrjäytti sekä hänet että vuosisatoja kestäneen perinteisen monarkkisen hallinnon.

Kaarle piileskelee Boscobelin metsässä sijaitsevassa kuninkaallisessa tammessa Worcesterin tappion jälkeen.

Kaarlen asuessa mantereella Englannin kansainyhteisön perustuslaillinen kokeilu eteni, ja Cromwellista tuli tosiasiallinen kuningas ja johtaja kaikessa muussa kuin nimessä. Yhdeksän vuoden kuluttua vakauden puute ja sitä seurannut kaaos näyttivät kaatavan Cromwellin ideologian.

Cromwellin kuoleman jälkeen kaikki oli jo selvää, sillä hänen poikansa Richard Cromwell oli vallassa vain kahdeksan kuukautta, ennen kuin Englannin historian tasavaltainen luku saatiin päätökseen. Richard Cromwell, joka ei ollut yhtään isänsä tyylinen ja tiukka, suostui eroamaan lordi Protectorin virasta ja aloitti monarkian palauttamisen.

Uusi "valmistelukunnan" parlamentti äänesti monarkian puolesta toivoen poliittisen kriisin päättyvän.

Kaarle kutsuttiin myöhemmin takaisin Englantiin, ja 23. huhtikuuta 1661 hänet kruunattiin Westminster Abbeyssa kuningas Kaarle II:ksi, mikä merkitsi riemukasta paluuta maanpaosta.

Vaikka perinnöllinen monarkia voitti, paljon oli vaakalaudalla Cromwellin pitkään kestäneen yhteiskunnallisen ja poliittisen epävakauden jälkeen. Kaarle II:n oli nyt saatava valta takaisin ja samalla tasapainotettava niiden vaatimusten kanssa, jotka olivat pakottaneet Kansainyhteisön läpi. Tarvittiin kompromisseja ja diplomatiaa, ja Kaarle pystyi täyttämään nämä vaatimukset välittömästi.

Kun hänen hallintonsa legitiimiyttä ei enää kyseenalaistettu, parlamentaarisia ja uskonnollisia vapauksia koskeva kysymys pysyi hallinnossa etusijalla.

Yksi tämän prosessin ensimmäisistä vaiheista oli huhtikuussa 1660 annettu Bredan julistus, joka oli julistus, jossa lähinnä armahdettiin Interregnumin aikana ja Englannin sisällissodan aikana tehdyt rikokset kaikille niille, jotka tunnustivat Kaarlen kuninkaaksi.

Kaarle sekä kolme neuvonantajaa laativat tämän julistuksen ponnahduslaudaksi aikakauden vastakkainasettelujen ratkaisemisessa. Kaarle kuitenkin odotti, että hänen isänsä kuolemasta suoraan vastuussa olevia henkilöitä ei armahdettaisi. Kyseisiä henkilöitä olivat muun muassa John Lambert ja Henry Vane the Younger.

Toinen tärkeä osa julistusta oli lupaus suvaitsevaisuudesta uskonnon alalla, joka oli pitkään ollut monien, erityisesti roomalaiskatolilaisten, tyytymättömyyden ja vihan lähde.

Lisäksi julistuksella pyrittiin ratkaisemaan eri ryhmien erimielisyyksiä, mukaan lukien sotilaat, jotka saivat takaisin maksetut maksut, ja maanomistajat, joille annettiin vakuutuksia kartanoita ja apurahoja koskevissa asioissa.

Kaarle yritti valtakautensa alkuvuosina parantaa sisällissodan aiheuttamaa kuilua, mutta myönteistä yhteiskunnallista kehitystä varjostivat surulliset henkilökohtaiset olosuhteet, kun sekä hänen nuorempi veljensä että sisarensa menehtyivät isorokkoon.

Samaan aikaan uutta kavaljeeriparlamenttia hallitsivat useat lait, joilla pyrittiin vahvistamaan ja lujittamaan anglikaanista konformismia, kuten anglikaanisen rukouskirjan pakollista käyttöä. Tämä lakikokonaisuus tuli tunnetuksi Edward Hyden mukaan nimetyn Clarendonin säännöstön nimellä sillä perusteella, että sillä pyrittiin puuttumaan nonkonformismiin yhteiskunnallisen vakauden säilyttämiseksi. Kaarlen epäilyistä huolimatta laitmeni eteenpäin vastoin hänen suosimaansa uskonnollisen suvaitsevaisuuden taktiikkaa.

Kaarle II tapaa tiedemies Robert Hooken ja arkkitehti Christopher Wrenin St James' Parkissa 6. lokakuuta 1675. Christopher Wren oli Royal Societyn (alun perin Royal Society of London for Improving Natural Knowledge) perustaja.

Myös yhteiskunnassa tapahtui kulttuurisia muutoksia, kun teatterit avasivat ovensa ja kirjallisuus alkoi jälleen kukoistaa.

Vaikka Kaarle II aloitti uuden monarkian aikakauden, hänen valtakautensa oli kaikkea muuta kuin sujuva, ja hän hallitsi useiden kriisien, kuten maata raunioittaneen suuren kulkutaudin, aikana.

Vuonna 1665 puhkesi suuri terveyskriisi, ja syyskuussa kuolleisuusluvun arveltiin olevan noin 7 000 kuollutta yhden viikon aikana. Tällaisen katastrofin ja hengenvaaran vuoksi Kaarle ja hänen hovinsa hakeutuivat turvaan Salisburyyn, kun taas parlamentti jatkoi kokouksiaan uudessa paikassa Oxfordissa.

Suuren kulkutaudin uskotaan aiheuttaneen kuudesosan väestöstä kuoleman, ja vain harvat perheet jäivät koskematta sen aiheuttamiin tuhoihin.

Vain vuosi palon puhkeamisen jälkeen Lontoossa koettiin toinen suuri kriisi, joka tuhoaisi koko kaupungin rakenteen. Suuri Lontoon tulipalo syttyi varhain syyskuussa 1666, ja muutamassa päivässä se oli pyyhkäissyt läpi kokonaisia kaupunginosia jättäen jälkeensä vain palavaa häkää.

Tämän surullisen näytelmän kirjasivat ylös ajan kuuluisat kirjailijat, kuten Samuel Pepys ja John Evelyn, jotka näkivät tuhon omakohtaisesti.

Lontoon suuri tulipalo

Hallitsematon tulipalo oli aiheuttanut tuhoa kaupungissa ja tuhonnut monia arkkitehtonisia maamerkkejä, kuten St Paulin katedraalin.

Kriisin seurauksena vuonna 1667 hyväksyttiin jälleenrakennuslaki, jotta vastaavanlainen katastrofi ei enää toistuisi. Monet pitivät näin laajamittaista tuhoa Jumalan rangaistuksena.

Sillä välin Kaarle joutui toiseen, tällä kertaa kansainväliseen tilanteeseen, kun toinen englantilais-hollantilainen sota syttyi. Englantilaiset saavuttivat joitakin voittoja, kuten juuri nimetty New York, joka oli nimetty Kaarlen veljen, Yorkin herttuan, mukaan.

Myös Lowestoftin taistelussa vuonna 1665 oli aihetta juhlaan, mutta englantilaisten menestys jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä he eivät olleet tehneet tarpeeksi Hollannin laivaston tukahduttamiseksi, joka nousi nopeasti uudelleen esiin Michiel de Ruyterin johdolla.

Vuonna 1667 hollantilaiset antoivat tuhoisan iskun Englannin laivastolle ja Kaarlen maineelle kuninkaana. Kesäkuussa Medwayn ryöstöretkellä hollantilaiset tekivät yllätyshyökkäyksen ja onnistuivat hyökkäämään moniin laivaston aluksiin ja kaappasivat sotasaaliina Royal Charlesin, joka palasi voitokkaana Alankomaihin.

Kaarlen valtaistuimelle nousun ja valtaistuimen takaisin saamisen riemua varjostivat tällaiset kriisit, jotka heikensivät hänen johtajuuttaan, arvovaltaansa ja kansakunnan moraalia.

Suuri osa vastakkainasetteluista kärjistyi ja johti kolmanteen englantilais-hollantilaiseen sotaan, jossa Kaarle osoitti avoimesti tukevansa katolista Ranskaa. Vuonna 1672 hän antoi kuninkaallisen armahdusjulistuksen, joka poisti protestanttisia nonkonformisteja ja roomalaiskatolisia koskevat rajoitukset ja lopetti voimassa olleet rangaistuslait. Tämä osoittautui erittäin kiistanalaiseksi jaKavaljeeriparlamentti pakottaisi hänet seuraavana vuonna perumaan tällaisen julistuksen.

Kaarle ja hänen vaimonsa Katariina Braganzan vaimo

Ristiriitojen lisääntyessä asiat pahenivat, kun Kaarlen vaimo, kuningatar Katariina, ei tuottanut perillisiä, jolloin hänen veljensä James, Yorkin herttua, jäi ilmeiseksi perilliseksi. Katolisen veljensä tullessa uudeksi kuninkaaksi Kaarle katsoi tarpeelliseksi vahvistaa protestanttista suuntautumistaan järjestämällä veljentyttärelleen Marialle avioliiton protestanttisen William of Oranien kanssa. Tämä oli räikeä hyökkäys.yritys sammuttaa kasvava uskonnollinen kuohunta, joka oli vaivannut hänen ja hänen isänsä hallintoa ennen häntä.

Katolilaisvastaiset tunteet nostivat jälleen päätään, tällä kertaa "paavillisen salaliiton" muodossa, jonka tarkoituksena oli salamurhata kuningas. Hysteria oli vallalla, ja mahdollisuus, että Kaarlen seuraajaksi tulisi katolinen monarkki, ei juurikaan hillinnyt sitä.

Yksi erityinen oppositiohahmo oli 1. Shaftesburyn jaarli, jolla oli vahva valta-asema, varsinkin kun parlamentti esitti vuonna 1679 poissulkemislain, jolla pyrittiin poistamaan Yorkin herttua perimysjärjestyksestä.

Tällaisella lainsäädännöllä oli vaikutusta poliittisten ryhmien määrittelyyn ja muotoutumiseen: lakiehdotusta vastenmielisinä pitäneet tunnettiin nimellä "tory" (itse asiassa viittaus katolisiin irlantilaisiin rosvoihin), kun taas lakiehdotuksen puolesta vetoomuksen jättäneitä kutsuttiin nimellä "whigs" (viittaus skotlantilaisiin kapinallisiin presbyteerisiin).

Kaarle katsoi tämän kaaoksen vuoksi aiheelliseksi hajottaa parlamentin ja kutsua koolle uusi parlamentti Oxfordissa maaliskuussa 1681. Valitettavasti siitä tuli poliittisesti mahdoton toteuttaa, ja kun kannatuksen kääntyessä lakiesitystä vastaan ja kuninkaan hyväksi lordi Shaftesbury syrjäytettiin ja karkotettiin Alankomaihin, kun taas Kaarle hallitsi loppukaudeksi ilman parlamenttia.

Monarkian syklinen luonne oli tällä aikakaudella sellainen, että Kaarle II lopetti päivänsä absoluuttisena monarkkina, mikä oli rikos, josta hänen isänsä oli teloitettu vain vuosikymmeniä aiemmin.

Kaarle II ja hänen veljensä Jaakko II

Helmikuun 6. päivänä 1685 hänen valtakautensa päättyi. Kuollessaan Whitehallissa Kaarle siirtyi katoliselle veljelleen, Englannin Jaakobille II:lle. Hän peri paitsi kruunun myös kaikki sen mukanaan tuomat ratkaisemattomat ongelmat, kuten jumalallisen vallan ja uskonnollisen suvaitsevaisuuden kysymykset, jotka eivät olleet vielä löytäneet tasapainoaan.

Jessica Brain on historiaan erikoistunut freelance-kirjailija, joka asuu Kentissä ja rakastaa kaikkea historiallista.