Kuningas Yrjö V:n hallituskaudella 1900-luvun alussa tapahtui eräitä dramaattisimpia muutoksia paitsi Britannian historiassa myös koko maailmassa.

Yrjö V, Edvard VII:n poika, ei ollut odottanut tulevansa kuninkaaksi. Vasta kun hänen vanhempi veljensä, prinssi Albert Viktor kuoli 28-vuotiaana, Yrjöstä tuli kruununperillinen.

Prinssit George ja Albert Victor

Kruununperillisenä Yrjö oli suunnitellut koko tulevaisuutensa, mukaan lukien avioliiton vuonna 1893 Teckin prinsessa Maryn kanssa, joka vain vuotta aiemmin oli ollut kihloissa hänen veljensä, prinssi Albertin kanssa.

Nuorena miehenä Yrjö oli viettänyt elämänsä merivoimien palveluksessa, ja tämä kokemus muokkasi hänen luonnettaan dramaattisesti. Veljensä kuoleman jälkeen hänen oli kuitenkin pakko jäädä eläkkeelle palveluksesta ja jatkaa elämää, joka sopisi paremmin jollekin, jonka kohtalona oli tulla kuninkaaksi.

Hänen avioliittonsa veljensä kihlatun kanssa osoittautui riittävän onnistuneeksi, ja kuninkaallisen elämän kodinomaisuudesta St Jamesin palatsissa tuli pian toinen luonto. Hän osallistui aikanaan isänsä tavoin moniin yläluokkaisiin urheiluharrastuksiin, kuten ammuntaan ja golfiin, eikä niinkään mihinkään erityisen älylliseen.

Toisin kuin isänsä, häneltä ei kuitenkaan evätty mahdollisuutta tutustua kuninkaallisen elämän sisäisiin asioihin, ja hän sai suoran pääsyn asiakirjoihin ja tietoihin, kun hänen isästään tuli kuningas Edward VII vuonna 1901.

Isoäitinsä kuningatar Victorian kuoltua vuonna 1901 Yrjöstä tuli Walesin prinssi, isänsä kruununperijä. Vain yhdeksän vuotta myöhemmin, kun hänen isänsä kuoli, Yrjöstä tuli Yhdistyneen kuningaskunnan ja brittiläisten hallintoalueiden kuningas sekä Intian keisari. Näitä arvonimiä hän piti hallussaan kuolemaansa saakka vuonna 1936.

Heti kun hänestä tuli kuningas, hän peri isänsä jättämän perustuslaillisen kriisin. Tällainen tilanne liittyi kysymykseen ylähuoneen oikeudesta veto-oikeuteen alahuoneen lainsäädäntöön.

Yrjö tiesi, että hänen velvollisuutensa oli pysyä puolueettomana ja objektiivisena, mutta poliittista sisäistä taistelua oli vaikea käsitellä, ja vuonna 1910 hän teki salaisen sopimuksen useiden liberaalien vertaisehdokkaiden perustamisesta saadakseen parlamenttilain läpi. Kuten kävi ilmi, tällainen sopimus oli tarpeeton, sillä liberaalien voitto seuraavissa vaaleissa yhdistettynä siihen, että lordit suostuivat painostukseen, mahdollistiparlamentin laki hyväksytään ilman vaikeuksia.

Vaikeudet eivät kuitenkaan olleet ohi Yrjö V:n kannalta, sillä hän tunsi itsensä petetyksi, kun Asquith seuraavana vuonna ilmoitti salaisesta sopimuksestaan ja kyseenalaisti näin hänen kykynsä täyttää poliittiset velvollisuutensa kuninkaana.

Kuningas Yrjö V onnistui selviytymään useista kriiseistä valtakautensa aikana, mutta mikään ei kuitenkaan voinut hillitä mantereelta tulevan poliittisen ja sotilaallisen vihamielisyyden kasvavaa ilmapiiriä keisari Vilhelm II:n johdolla.

Yrjön valtakaudella kehittyi pian eurooppalainen konflikti, joka aloitti äärimmäisten poliittisten ideologioiden aikakauden. Puhumattakaan siitä, että itsenäisyysliikkeet saivat yhä enemmän jalansijaa laajassa ja rönsyilevässä brittiläisessä imperiumissa. Tämä oli kriisien, konfliktien ja dramaattisten muutosten aikaa.

Kun hän oli käsitellyt alkuperäisen perustuslaillisen kysymyksen, joka koski lordien veto-oikeutta, hänen hallituskautensa alkuvaiheessa, toinen pulma oli Irlannin itsehallinto.

Tällainen kysymys näytti tuohon aikaan johtavan sisällissotaan, joka jakautui uutta ja itsenäistä Irlannin valtiota haluavien ja lojalististen suuntausten kannattajien välille.

Heinäkuuhun 1914 mennessä kuningas kutsui Buckinghamin palatsiin koolle pyöreän pöydän konferenssin, jossa pyrittiin eräänlaiseen sovitteluun, jotta kaikki osapuolet voisivat ratkaista erimielisyytensä. Valitettavasti Irlannin ongelma monimutkaistui entisestään vielä maailmansodan jälkeenkin, kun Irlannin itsenäisyys myönnettiin.

Kun Yrjö joutui valtakautensa alussa kohtaamaan sisäpoliittisia haasteita, hänellä oli edessään paljon suurempi uhka, ensimmäinen maailmansota.

Yrjö V oli yrittänyt neuvotella serkkunsa keisari Vilhelm II:n kanssa viimeisessä yrityksessä välttää konflikti, mutta elokuuhun 1914 mennessä sodan väistämättömyys oli käynyt aivan liian ilmeiseksi.

Sodan syttyminen lopetti suhteellisen vakaan ja rauhallisen ajanjakson. Yrjö itse pysyi tärkeänä hahmona koko sodan ajan: hän vieraili länsirintamalla seitsemän kertaa ja jakoi kunniamerkkejä noin 60 000:lle. Hänen läsnäolonsa oli tärkeää moraalin kannalta, ja hänen vierailunsa sairaaloissa ja sotatehtaissa Britanniassa saivat hyvän vastaanoton.

Lokakuussa 1915, kun hän oli eräällä vierailullaan länsirintamalla, hän joutui onnettomuuteen, jossa hänet heitettiin hevosen selästä, ja tämä vamma vaikutti hänen terveyteensä koko loppuelämänsä ajan.

Yrjö V:llä oli tapahtumissa johtava rooli, joka kyseenalaistettiin vasta, kun hän vuonna 1917 kumosi Lloyd Georgen päätöksen sallia Venäjän tsaarin, toisen Yrjön serkun, tulla Englantiin. Tämän päätöksen taustalla oli pelko omasta asemastaan: kuninkaan itsesuojeluhetki, joka tuomitsi serkkunsa kohtaloksi Venäjällä.

Kuningas Yrjö V (oikealla) vierailee länsirintamalla, 1917

Samaan aikaan Yrjö muutti vuonna 1917 nimensä Saxe-Coburgista Windsoriksi, mikä oli reaktio konfliktin aikana vallinneeseen saksalaisvastaisuuteen.

Britannian ja Yrjö V:n onneksi vain vuotta myöhemmin julistettiin voitto, ja kansallinen euforia oli välitöntä, koska maa oli selvinnyt tällaisesta koettelemuksesta. Katarsiksen jälkeen sodanjälkeisen elämän todellisuus alkoi kuitenkin painua mieleen.

Merkillepantavaa on, että Britannian imperiumi säilyi koskemattomana, toisin kuin Venäjä, Saksa, Itävalta-Unkari ja Osmanien valtakunta, jotka hajosivat tuolloin.

Samaan aikaan Britannian etumatka maailmanlaajuisen ylivoiman tavoittelussa näytti olevan yhä enemmän uhattuna nousevan ja nousevan Amerikan toimesta.

Suurimmaksi osaksi Britannia ja sen siirtomaat eivät kuitenkaan kärsineet sodan jälkeen yhtä paljon kuin muut suuret Euroopan maat.

Tämä ei tarkoita sitä, etteikö muutoksia olisi tapahtunut. Isossa-Britanniassa julistettiin Irlannin vapaavaltio vuonna 1922, mikä valitettavasti merkitsi vasta alkua alueen jatkuville vaikeuksille. Lisäksi poliittinen tilanne muuttui suuresti, kun vuonna 1924 valittiin ensimmäinen työväenpuolueen hallitus pääministeri Ramsay MacDonaldin johdolla.

Britannia ja maailma olivat muuttumassa, tahtoen tai tahtomattaan. Sosiaalisia, taloudellisia ja poliittisia edistysaskeleita tehtiin niin paljon, että hänen valtakautensa lopulla joidenkin Britannian hallintoalueiden itsenäistyminen näytti yhä todennäköisemmältä.

Vuoteen 1931 mennessä Australian, Uuden-Seelannin, Kanadan ja Etelä-Afrikan kaltaiset kansakunnat olivat saavuttaneet lisää itsenäisyyttä, kun taas kuninkaan hahmo pysyi edelleen tiukasti paikallaan. Itsehallinto oli nyt päivänvalo, ja Yrjön oli suostuttava siihen, että Australiaan nimitettiin vuonna 1930 ensimmäinen ei-brittiläinen kenraalikuvernööri.

Jotkut imperiumin muodostaneet alueet pääsivät helpommin irti Britannian poliittisesta valvonnasta, mutta toiset kansakunnat kulkivat dramaattisempaa tietä. Australasian viitoittaessa tietä myös Intia näytti levottomalta itsenäisyytensä ja itsehallintonsa puolesta.

Yleislakko, 1926.

Kotimaassa 1920-luvun kriisit koettelivat Britanniaa ja suurta yleisöä kovasti. Vuoden 1926 yleislakko, Wall Streetin romahdus ja sitä seurannut lama jättivät jälkeensä sosiaalista ja taloudellista tuhoa.

Kuninkaan rooli tässä yhteydessä oli keulakuva, joka vaati rauhallisuutta ja järkeilyä samalla kun hän pyrki noudattamaan hallituksen vaatimuksia ja toiveita mahdollisimman hyvin.

Yrjö V onnistui selviytymään näistä konfliktien, kriisien ja sekasorron hetkistä suhteellisen muuttumattomana. Hallituskautensa lopussa kuninkaaseen ja monarkiaan yleensä suhtauduttiin edelleen hyvin kiintyneesti, mikä näkyi selvimmin vuonna 1935 järjestetyissä hopeajuhlajuhlallisuuksissa, jotka heijastivat hänen suosiotaan.

Moni asia, joka kehittyi tänä aikana, auttoi tasoittamaan tietä monarkialle ja sen suhteelle nykyiseen yleisöön. Yksi esimerkki tästä on jouluviestin kestävä perinne, jonka Yrjö V aloitti radiolähetyksellä vuonna 1932. Tämä oli merkittävä ja ikoninen hetki, joka näytti kurovan umpeen kuilun yleisön ja monarkian välillä.

Juhlavuoden juhlallisuuksien jälkeen Yrjö tunsi itsensä arvostetuksi ja rakastetuksi, mutta hänen heikentynyt terveytensä nousi pian keskeiseen asemaan, sillä hänellä oli jatkuvia tupakoinnista johtuvia terveysongelmia. Hän kuoli vuonna 1936 ja jätti vanhimman poikansa seuraamaan häntä kuninkaana.

Yrjö V oli ollut kuninkaana velvollisuudentuntoinen ja ohjannut kansakuntaa läpi kriisin toisensa jälkeen. Hänen valtakautensa lopussa maailma oli muuttunut hyvin erilaiseksi, ja siihen oli tullut uusia haasteita ja uusi sosiaalinen, poliittinen ja taloudellinen ilmapiiri.

Jessica Brain on historiaan erikoistunut freelance-kirjailija, joka asuu Kentissä ja rakastaa kaikkea historiallista.